
Tapahtumatiedote 30.11.2020
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä kertoi uusista suosituksista eilen sunnuntaina. Keskiviikkona 2.12.2020 voimaan tulevien uusien suositusten myötä olemme päättäneet perua talvinäytöksen.
Julkisissa sisätiloissa Pirkanmaalla yleisömäärä suositellaan rajattavaksi 2.-21.12. korkeintaan kymmeneen henkilöön. Kaikissa yleisötilaisuuksissa suositellaan noudatettavan korkeintaan 10 hengen rajaa. Aluehallintovirastolle ehdotetaan yli 10 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämistä. Tämän lisäksi julkiset ja yksityiset sisäliikuntatilat suositellaan suljettaviksi 2.-21.12.
Koronaepidemia on Pirkanmaalla STM:n luokituksen mukaisesti kiihtymisvaiheessa, mutta alueen katsotaan olevan lähellä siirtymistä leviämisvaiheeseen. Uusilla suosituksilla ja rajoituksilla pyritään välttämään leviämisvaihe.
Seura haluaa toimia vallitsevassa tilanteessa vastuullisesti ja toivoo myös jäsenien ja muiden yhteistyökumppaneiden noudattamaan voimassa olevia ja voimaan astuvia rajoituksia omassa arjessaan.
Liveto palauttaa kaikkien lippujen rahat automaattisesti maksupalvelu Paytrailin kautta. Paytrail kysyy asiakkaan tilinumeroa, mikäli he eivät pysty tekemään palautusta suoraan. Lipun hinta palautetaan ehtojen mukaan ilman palvelumaksuja.
Selvitämme mahdollisuuksia toteuttaa tapahtumaa jollain konseptilla suositusten päätyttyä ja treenien käynnistyttyä uudelleen.
Tapahtumatyöryhmä
Dream Team Cheerleaders
Tapahtumatiedote 25.11.2020.
Pirkanmaan koronavirustilanteen kiihtyessä ja uusien rajoitusten tullessa torstaina 26.11. voimaan, on seura päättänyt siirtää talvinäytöksen esitykset kokonaan livestreamiin.
Uusien rajoitustoimien myötä aikuisten harrastejoukkueet joutuvat jäämään pois näytöksestä (muutama esitys on kuvattu ennakkoon ja näytetään striimissä).
Katseluoikeudet näytöksiin on myynnissä seuran nettisivuilla.
Jo ostetut katsomoliput käyvät automaattisesti livestriimiin, eikä vaadi lipunhaltijalta toimia. Ostettu katsomolippu käy sellaisenaan sen näytöksen striimiin johon lippu on ostettu.
Jos tilauksesta halutaan kuitenkin palautus (huom! koko tilaus, ei yksittäinen lippu), niin voit ottaa yhteyttä asiakaspalvelu@liveto.io to 3.12. klo 23.59 mennessä, kerrothan viestissä tilausnumerosi. Liveto palauttaa lippujen rahat automaattisesti maksupalvelu Paytrailin kautta. Paytrail kysyy asiakkaan tilinumeroa, mikäli he eivät pysty tekemään palautusta suoraan. Lipun hinta palautetaan ehtojen mukaan ilman palvelumaksuja.
Pitämällä jo ostetut katsomoliput katseluoikeuksina tuet seuran toimintaa!

DTC talvinäytös järjestetään livestreamin välityksellä Tampere Areenalta 5.12. kolmessa osassa! Näytöksissä esiintyvät seuran joukkueet.
Näytös 1
Näytös alkaa klo 12
Näytös 2
Näytös alkaa klo 14.30
Näytös 3
Näytös alkaa klo 17
Pääsyliput
Livestream katseluoikeus yksi näytös:
10 € + palvelumaksu 1,50 €
Livestream katseluoikeus kaikki näytökset:
20 € + palvelumaksu 1,50 €
Lippuja pääset ostamaan DTC:n nettisivuilla etusivulla sivun oikean reunan OSTA LIPPUJA -painikkeesta tai osoitteesta https://events.liveto.io/events/dtc-talvinaytos-2020. Liput maksetaan heti ostamisen yhteydessä verkkopankissa. Maksuvälineenä toimii myös Smartum Pay, Eazybreak ja e-Passi. Voit ostaa liput näytökseen tai katseluoikeuden livestriimiin.
Livestriimiin pääset liittymään tapahtumapäivänä lippukoodin (ticket code) avulla tämän sivun kautta: https://events.liveto.io/events/dtc-talvinaytos-2020. Katseluoikeuden lippukoodi on henkilökohtainen ja toimii vain yhdellä laitteella kerrallaan. Kysymykset koskien lipunmyyntiä asiakaspalvelu@liveto.io.