Jäsen- ja harjoitusmaksut 2020

YLEISTÄ SEURAN PERIMISTÄ MAKSUISTA

Uusi harrastaja voi käydä kokeilemassa lajia hänelle osoitetussa joukkueessa kahden viikon ajan veloituksetta. Osallistumisen peruuttamisesta on ilmoitettava sähköpostitse joukkueen sähköpostiosoitteeseen ennen kolmannen harrastusviikon ensimmäisiä harjoituksia. Mikäli harrastaja ei peruuta osallistumistaan, hän on velvollinen maksamaan seuran jäsenmaksun ja kausimaksun kokonaisuudessaan.

Kahden viikon kokeiluaika koskee vanhoja harrastajia ainoastaan joukkuetta vaihtaessa. Vanhan harrastajan tulee ilmoittaa osallistumisen peruuttamisesta sähköpostitse joukkueen sähköpostiosoitteeseen ennen kauden ensimmäisiä harjoituksia.

Mikäli harrastaja ei peruuta osallistumistaan, hän on velvollinen maksamaan seuran jäsenmaksun ja kausimaksun kokonaisuudessaan

Maksuja ei palauteta tai hyvitetä, vaikka harrastaja lopettaisi kesken kauden.

Jos laskua ei makseta eräpäivään mennessä, harrastaja menettää oikeutensa osallistua joukkueen harjoituksiin ja muuhun toimintaan siihen saakka, kunnes erääntyneet maksut on suoritettu kokonaisuudessaan.

Poikkeavista maksujärjestelyistä on sovittava aina erikseen kirjallisesti seurakoordinaattori@dreamteamcheer.fi ennen maksun erääntymistä.

LASKUTUS

Tutustumisjakson (2 vko) jälkeen ryhmään ilmoittautuminen käydään tekemässä seuran myClub-järjestelmässä valmentajilta saatujen ohjeiden mukaan. MyClub-järjestelmään tehtävä ilmoittautuminen kevät- tai syyskaudelle on sitova ja lasku lähtee järjestelmään määriteltyyn sähköpostiosoitteeseen.

Ilmoittautuminen tapahtuu rekisteröitymällä uudeksi jäseneksi myClub-järjestelmään. Ilmoittautuminen järjestelmään tarkoittaa, että ilmoittautuja tai alaikäisen harrastajan huoltaja on lukenut ja hyväksynyt seuran säännöt, pelisäännöt ja maksuehdot. Kausimaksulaskut muodostuvat automaattisesti tapahtumailmoittautumisen yhteydessä. Laskut ovat myös tarkasteltavissa jäsenen omalla myClub-sivulla.

Ilmoittautuja tai alle 18-vuotiaan harrastajan huoltaja on vastuussa siitä, että ilmoittaa koko kauden toiminnassa olevan sähköpostiosoitteensa järjestelmään ensisijaiseen yhteystieto-kenttään.

Kaikki laskutus tapahtuu sähköisesti myClubin kautta.

Eräpäivän jälkeisen maksunvalvonnan hoitaa Visma Financial Solutions. Lisätietoa asiasta täällä. myClubin kautta laskutetut maksut ohjautuvat automaattisesti Visman maksuvalvontajärjestelmään.

JÄSENMAKSU

Vuoden 2020 jäsenmaksu on 35 € kaikilta jäseniltä.

Jokaisen joukkuetoimintaan osallistuvan on oltava seuran jäsen. Jäsenmaksu maksetaan kerran vuodessa ja se sisältää Suomen Cheerleadingliiton veloittaman jäsenkohtaisen maksun.

Uusilta harrastajilta veloitetaan jäsenmaksu ensimmäisen kausimaksun yhteydessä ja vanhat jäsenet maksavat jäsenmaksun kevätkauden kausimaksun yhteydessä.

Jäsenmaksun maksaminen on edellytys joukkueessa harjoittelulle.

HARJOITUSMAKSU

Harjoitusmaksu maksetaan kaksi kertaa vuodessa. Harjoitusmaksuilla katetaan mm. harjoitustilojen vuokria, valmentajien palkkakustannuksia sekä koulutuskuluja. Lisäksi kausimaksu sisältää seuran pukujen ja välineiden käyttöoikeuden kilpailuissa ja esiintymisissä.

Kevätkausi on 13.1.- 14.6. välinen aika. Lasku muodostuu kevätkauden ilmoittautumisen yhteydessä myClubissa (maksuaika 14 vrk).

Syyskausi on 10.8.-13.12. välinen aika. Lasku muodostuu syyskauden ilmoittautumisen yhteydessä myClubissa (maksuaika 14 vrk).

Harjoituksia ei pääsääntöisesti järjestetä koulujen loma-ajankohtina ja mahdollisina harjoituspäiville osuvina arkipyhinä elleivät valmentajat toisin ilmoita. Huomioi, että kilpailevilla ryhmillä saattaa olla harjoituksia tai harjoitusleirejä myös loma-aikoina, näistä valmentajat tiedottavat kohdennetusti kyseistä joukkuetta.

Wondercats, Tigercats, Rockcats, Wildcats, Predators ja Dancers laskutetaan neljästi vuodessa ja maksuehtoja sovelletaan urheilijasopimuksien mukaisesti.

Samassa taloudessa asuville perheenjäsenille voidaan myöntää perhealennus. Alennus on -20% yhdestä harjoitusmaksusta ja se myönnetään edullisimmasta harjoitusmaksusta.

Moniryhmäalennus -20 % annetaan edullisemmasta harjoitusmaksusta useammassa kuin yhdessä ryhmässä liikkuvalle.

Perhe- ja moniryhmäalennusta voi hakea osoitteesta seurakoordinaattori@dreamteamcheer.fi. Mikäli haet alennusta, älä ilmoittaudu itse kevään/syksyn myClub-tapahtumaan.

Kausimaksuun sisältyy ohjattuja harjoituksia kunkin joukkueen viikkokertojen mukainen määrä.
Harjoitusten peruuntumisia ei korvata.

Kausimaksut 2020 (kevät ja syksy)

  • 190 € / kausi – Cubcats, Tiaracats, Tinycats, Firecats, Sparklecats, Twinklecats, Aristocats
  • 230 € / kausi – Blackcats, Silvercats, Kittycats, Thundercats, Icecats, Junior Dancers, Dream Squad
  • 290 € / kausi – Supercats, Royalcats, Randomcats, Rascals, Pomcats
  • 340 € / kausi – Magiccats, Powercats, Starcats, Diamondcats
  • 370 € / kausi – Wondercats, Whitecats, Rockcats, Tigercats, Wildcats, Predators, Dancers

MUUT KUSTANNUKSET

  • Fysiikka- ja akrobatiavalmennus (osallistuvilla joukkueilla, laskutetaan harjoitusmaksujen yhteydessä)
  • Kilpailumatkat
  • Leirimatkat
  • Joukkueen omat tapahtumat
  • Joukkueen varustehankinnat
  • Lisenssimaksu Suomen Cheerleadingliitolle
  • Seurasiirtomaksu Suomen Cheerleadingliitolle (siirryttäessä toisesta cheerleading-seurasta)

Joukkueilla voi olla mm. kilpailu- ja leirimaksuja sekä varustehankintoja, jotka laskutetaan erikseen osallistumisen/tilausten mukaan. Kilpajoukkueilla on pakollisia kilpailuja ja leirejä, joihin osallistuminen on edellytyksenä joukkueessa harjoittelulle. Kilpailujen osallistujamaksut ja muut kilpailuihin liittyvät kulut eivät sisälly kausimaksuun. Kustannusarvioista ja kauden tapahtumista ja ylimääräisistä maksuista tiedotetaan kauden alussa ja vanhempainilloissa.

Lähtökohtaisesti kaikille joukkueen jäsenille varataan paikka leiriltä/kisoista riippumatta siitä onko harrastaja kilpailevassa kokoonpanossa. Harrastajan lopettaessa kesken kauden laskutetaan leirit/kilpailut normaalisti, mikäli harrastaja on ilmoittautunut mukaan. Myös tilatut tuotteet ja muut aiheutuneet kulut laskutetaan normaalisti, vaikka harrastaja lopettaisi kesken kauden.

Maksuja ei palauteta eikä hyvitetä.

Kilpailumaksut 2020

May Madness, Vantaa – toukokuu                                 90 € (päiväreissu)                165 € (yksi yö)
Aluekilpailut, Tampere – toukokuu                               35/50 €
Summer Cheer Cup, Tampere – kesäkuu                      95 €
Syyskilpailut, Jyväskylä – lokakuu                                 90 € (päiväreissu)                165 € (yksi yö)
Aluekilpailut, Tampere – marraskuu                             35/50 €
SM-karsintakilpailut, Turku – marraskuu                    90 € (päiväreissu)                165 € (yksi yö)
Super Cheer, Vantaa – marraskuu                                 90 € (päiväreissu)                 165 € (yksi yö)
Winter Wildness, Vaasa – joulukuu                              185 € (yksi yö)
SM-kilpailut, Helsinki – joulukuu                                 165 € (yksi yö)

Kilpailumatkat laskutetaan ennen kilpailumatkaa (maksuaika 14 vrk).
Huomioittehan, että edelliset kilpailumaksut tulee olla maksettuna, jotta kilpailumatkalle voi osallistua.

Aluekisojen maksuun sisältyy lounas, kilpailun osallistumismaksut ja kilpailu-t-paita (joukkueen halutessa).

Kilpailumatkamaksu sisältää meno-paluukuljetuksen Tampereelta kilpailupaikkakunnalle sekä kuljetukset paikan päällä esim. kilpailu- ja majoituspaikan välillä, 1-2 lämmintä ateriaa/matkapäivä, yöpymisen aamupaloineen sekä kilpailun osallistumismaksut (Huom! päiväreissuilla ei majoitusta, Summer Cheer Cupissa ei majoitusta tai kuljetuksia).

POISSAOLOT

Tilapäisiä poissaoloja ei korvata.

Mikäli poissaoloja tulee sairastumisen tai loukkaantumisen vuoksi pidempijaksoisesti yli kahden kuukauden ajan, kausimaksun osakorvaamisesta voidaan neuvotella erikseen hallituksen kanssa (dreamteamcheer.info@gmail.com). Tällöin vaaditaan lääkärintodistus palautuksen tai hyvityksen saamiseksi.

Jäsenmaksuja ei palauteta eikä hyvitetä.

Kilpailumaksuista hyvitetään sairastapauksissa 25 %, mikäli lääkärintodistus on toimitettu vähintään kaksi (2) päivää ennen kilpailumatkaa. Kilpailumatkailmoittautumiset ovat sitovia.

____________________________________________________________________________

Suomen Cheerleadingliitto on koonnut ohjeet siitä, miten vähävaraiset perheet voivat saada tukea lapsen urheiluharrastuksen kustannuksiin. Ohjeet löytyvät alta.

Lähtökohtaisesti harrastusmaksut maksetaan kokonaisuudessaan (jäsenmaksu kerran vuodessa, kausimaksu keväällä ja syksyllä), mutta maksut on mahdollista suorittaa useammassa erässä erikseen sovittaessa. Ota yhteys seurakoordinaattoriin seurakoordinaattori@dreamteamcheer.fi ennen laskun eräpäivää, jos tarvitset lisää maksuaikaa tai haluat maksaa laskun erissä.

SCL vähävaraisten perheiden tukeminen