Haemme nyt kilpailuvastaavaa aluekilpailuille

DTC järjestää 7.12.2019 Unelma Cup-aluekilpailut, johon haemme nyt kilpailuvastaavaa.

Dream Team Cheer­lead­ers on vuonna 1998 perustettu kilpacheer­lead­ingin erikois­seu­ra. Seu­ral­la on noin 750 jä­sen­tä, joista valtaosa on lapsia ja nuoria. Seuran lajivalmennuksesta vastaa noin 60 koulutettua valmentajaa, jonka lisäksi päivittäisessä toiminnassa ovat mukana seuraa johtava hallitus, toiminnanjohtaja, seura- ja valmennuskoordinaattorit, ikätasovastaavat sekä vapaaehtoiset joukkueenjohtajat ja työryhmien jäsenet.

Alueelliset kilpailut ovat Suomen Cheerleadingliiton tukemaa toimintaa, jotka toteutetaan kunkin alueen seurojen itse organisoimana. Alueelliset kilpailut on tarkoitettu vastaamaan alueiden omia tarpeita ja täydentämään kilpailukalenteria. Aluekilpailut ovat osallistujamäärältään pienempiä kilpailuita kuin liiton kilpailut ja lähellä seuroja. Järjestävä seura päättää alueen tarpeen mukaisesti kilpailun ikäluokat ja sarjat SCL:n kilpailusääntöjen puitteissa.

Tehtäviisi kuuluu mm:
– päävastuu Unelma Cupin järjestämisestä
– vapaaehtoisten rekrytointi ja organisointi
– kilpailuilmoittautumisten vastaanottaminen ja läpikäynti
– kilpailun aikataulutus yhdessä seurakoordinaattorin kanssa
– lakisääteiset asiat tapahtumaan liittyen

Järjestät tapahtuman yhdessä seurakoordinaattorin sekä tapahtumatyöryhmän kanssa ja tukenasi on myös seuran muut toimijat. Kilpailuiden valmisteluun on varattu aikaa kesäkuusta marraskuuhun ja itse tapahtuman toteutus on joulukuussa. Tehtävästä maksetaan projektipalkkio.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen seurakoordinaattori@dreamteamcheer.fi viimeistään 22.5.2019 mennessä. Lisätietoa tehtävästä antaa seurakoordinaattori Linda Markkula, 0447441061.