Dancers

Unelmatiimi on aikuisille (synt. 2010 tai aiemmin) suunnattu SM-tason joukkue.

Huippujoukkueiden harjoittelu perustuu SM- ja EM- tason urheilumenestyksen tavoitteluun. Urheilijat harjoittelevat lajitaitojen ohella huippu-urheilijoille sopivaa tavoitteenasettelua sekä huippu-urheilijan elämäntapoja. Urheilijoilta odotetaan aiempaa lajitaustaa sekä sitoutumiskykyä joukkueen toimintaan. Joukkueisiin siirrytään lähtökohtaisesti seuran huipulle valmistavista joukkueista. Huippujoukkueet osallistuvat SCL:n kilpailuihin, esiintyvät seuran näytöksissä, ja tavoittelevat EM-edustuspaikkaa. Huippujoukkueiden urheilijoille tarjotaan tukea myös maajoukkueunelmien toteutukseen.

Dancers harjoittelee ohjatusti kolmesta neljään kertaan viikossa. Lisäksi urheilijoilta odotetaan omatoimista laji- ja fysiikkaharjoittelua. Fysiikkaa harjoitellaan fysiikkavalmentajan johdolla kerran viikossa Arkiharjoittelun tukena joukkue leireilee noin 40 tuntia vuodessa, joista osalla hyödynnetään ulkopuolista valmennus osaamista.

Dancers on seuran menestynein joukkue, niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Joukkue on voittanut 18 Suomen mestaruutta sekä 9 Euroopan mestaruutta!

Valmennustiimi

  • Lajivalmentajat; Meri Kvick (PV), Emilia Hyytinen, Sara Raatikainen, Julia Rönkkö
  • Mentorivalmentaja;
  • Fysiikkavalmentaja; Reetta Sainiola

Harjoitukset, näytökset ja loma-ajat

  • Syyskausi: 17.8.-20.12.2026
  • Kevätkausi: 4.1.-xx.x.

Harjoitukset (Pidätämme oikeudet muutoksiin)

  • Tiistaisin klo 19:15-21:15
  • Keskiviikkoisin fysiikkatreeni
  • Torstaisin klo 19:15-21:15
  • Sunnuntaisin klo 18:30-20:30

Näytökset

  • Seuran talvinäytös 29.11.2026
  • Seuran kevätnäytös toukokuussa 2027

Joukkueen loma-ajat

Harjoituspaikat

  • Dream Center, Kauppi Sports Center, 2. kerros, Kuntokatu 17, Tampere (ensisijainen harjoittelupaikka)

Kilpailut

  • Spirit 5–6 22.5.2027 NOKIA
  • Super Tanssi 23.5.2027 NOKIA
  • SM-kilpailut 11.-13.6.2027 TURKU

Kustannukset

Hinnat (pl. jäsen- ja kausimaksut) perustuvat edellisen kauden toteutuneisiin kustannuksiin. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

  • Jäsenmaksu 40€/vuosi (elokuu 2026-heinäkuu 2027)
  • Kausimaksu 435€/syksy, 435€/kevät
  • Fysiikkavalmennus 150€/syksy, 150€/kevät
  • Joukkuevarusteet 100€
  • Hypeletics xx€

Joukkue kilpailee 3 kertaa kauden aikana Start-, Spirit- ja SM -kilpailuissa.

  • Spirit 5-6 50€
  • Super Tanssi 50€
  • SM-kilpailut 350€

Lisäksi pakollisena kuluna on lisenssi SCL:n hinnaston mukaisesti vakuutuksella tai ilman. Lisätietoja lisenssistä ja sen ostamisesta saa Suomen Cheerleadingliiton sivuilta.

Tutustuthan seuran sääntöihin sekä jäsen- ja harjoitusmaksuihin ennen ilmoittautumista kaudelle

Yhteystiedot ja tiedotus 

Muissa asioissa (esim. laskutus) ota yhteyttä suoraan seurakoordinaattori Milja Lehtoon, milja.lehto@dreamteamcheer.fi  

Joukkue somessa

  • Instagramissa @unelmatiimi

Kilpailumenestys
2026
Dream Spring Competition 3. sija
Super Tanssi 3. sija HIT-suoritus
SM-kilpailut 3. sija

2025
Diamond Cup 3. sija
SM-kilpailut 2. sija
EM-kilpailut 1. sija HIT-suoritus

2024
Spirit 5-6 2. sija
SM-kilpailut 1. sija HIT-suoritus 
EM-kilpailut 1. sija

2023
Spirit 5-6 1. sija HIT-suoritus
SM-kilpailut 1. sija HIT-suoritus 
EM-kilpailut 1. sija 

2022 
Spirit 5-6 1. sija
SM-kilpailut 1. sija
EM-kilpailut 1. sija 

2021
SM-kilpailut 1. sija
EM-karsinta 1. sija

2020
Joukkue ei osallistunut kilpailuihin koronapandemian vuoksi 

2019
Let´s go Suomi 1. sija
EM-kilpailut 2. sija
SM-karsinta 1. sija
SM-finaali 1. sija

2018
EM-kilpailut 4. sija
SM-karsinta 1. sija
SM-finaali 1. sija 

2017
EM-kilpailut 6. sija
SM-karsinta 3. sija
SM-finaali 1. sija 

2016
EM-kilpailut 1. sija
SM-karsinta 1. sija
SM-finaali 1. sija 

2015
EM-kilpailut 1. sija
SM-karsinta 1. sija
SM-finaali 1. sija 

2014 
EM-kilpailut 1. sija
SM-karsinta 1. sija
SM-finaali 1. sija 

2013
EM-kilpailut 1. sija
SM-karsinta 2. sija
SM-finaali 1. sija

2012
SM-karsinta 2. sija
SM-finaali 2. sija

2011 
SM-finaali 1. sija
EM-kilpailut 1.sija

2010 
SM-finaali 1. sija
MM-kilpailut 3. sija
EM-kilpailut 2. sija

2009
SM-finaali 1. sija
MM-kilpailut 3. sija
EM-kilpailut 2. sija

2008 

2007 
MM-kilpailut 2. sija

2006 

2005 
MM-kilpailut 2. sija